Hartiat aivan jumissa. Eilen illalla väsäiltiin nurmikkoa tai siis alustaa nurmikolle ja nyt pitäisi lähteä hakemaan siementä että saa etupihan vihreäksi. Matkaan on enää kolme yötä ja kovasti yritän jaksaa nyt olla tytön kanssa, ettei ikävä tule ihan mahdottomaksi ensi viikolla.

Kesärenkaat on vieläkin vaihtamatta autoon ja mä en vaan saa aikaseks...

Kyllä kotona olo on mukavaa. Ennen jotenkin hermostuin kun aikani olin kotosalla, mutta nyt kun on omat pihat ja sisälläkin tilaa enemmän kun se 70 neliötä niin on jotenkin helpompaa. Pääsee liikkumaan. Vietän puoleen päivään asti kalsaripäiviä, juon paljon kahvia ja surffailen. Matka lähestyy uhkaavasti ja iltapäivisin kiertelen kauppoja luullen, että tarvitsen kaikenlaista matkalaukkuun pakattavaksi. Ajatus tuhansien kilometrien välimatkasta kaikkeen helpottaa. Vaikkakaan en oo ihan vakuuttunut, että tyttö pärjää sillä aikaa. Mutta todennäköisesti se pärjää paremmin kuin minä. 

Sairaslomaa jatkettiin meidän etelänlomaan asti ja ehkä ihan hyvä niin. Saa rauhassa miettiä mitä haluaa ja ehkä sit irtisanoakin itsensä ennen lomaa halutessaan. Katsotaan nyt... Onneks lääkäri jolla käyn on mukava ja ymmärtää jotain elämästä vaikka yleensä mun kokemukset kyseisen ammattikunnan edustajista on olleet aika toisenlaisia. Mutta on hyvä kun kokee, että välitetään ainakin jollain tasolla.
Mä kulutan nyt vaan aikaani kahvia juomalla ja ikävä kyllä aika kovasti nukkumalla. Raskas työ on tainnu viedä musta aika lailla kaikki mehut viimesen vuoden aikana ja on ollut varmaan edesauttamassa tätä masennusta. Ja nyt pitäis tietää mitä tehdä. Jatkaako vai lopettaako...

Kun nyt vaan osais olla tekemättä niitä hätäratkaisuita...

Jos aamulla herätessä on toukokuu ja pari astetta pakkasta päivästä ei voi tulla kovin hyvä. Maa on ihan kuurassa kun hörpin kahvia ja katson ikkunasta kun mies houkuttelee meidän kolme-vuotiasta autoon istumaan. Aika mennä hoitoon ja miehen töihin. Miten mies jaksaakin pysyä toisinaan niin rauhallisena ja tyynenä aamuisin lapsen kanssa, vaikka on kiire ja väsy. Mulla palaa pinna viikonloppu-aamuisinkin vaikka ei edes ole kiire minnekään.
9:ltä olis parturi. Onneksi. Takatukka on jotenki pässy taas kasvamaan ja sivutkin ulottuu jo hyvän matkaa korvien päälle. Ja illalla ajattelin vielä värjätä hiukset omalla turvallisella värilläni, mustalla. Sitten on tytön hammashoitaja-aika puolilta päivin ja illalla se lääkäri-aika. Hmph.
Ajattelin käydä myös kysymässä töitä kesäks paikasta jossa oon ollut monena kesänä.. Ja oon valmis jättämään nykyisen työpaikkani kesätyöpaikan takia. Vai oonko...

Ottaa kovasti luonnolle olla sairaslomalla. Kun on tottunut kantamaan vastuunsa ja olemaan läsnä niin tuntuu kun pettäisi koko porukan kun makaa kotona ja yrittää pitää mielen virkeänä... Ja nyt sitä pitäisi vielä jatkaa. Sitä mieltä oli terapeutti kun äsken kävin tapaamassa. Olis syytä jatkaa ainakin meidän etelänlomaan asti ja niin sitten varasin ajan huomis-illaks samalta lääkäriltä kun viimeks. Ottaa luonnolle. Kertakaikkiaan.

Enkä mä ole edes varma, pitäisikö mun olla sairaslomalla töistä vai kotoa. Mutta kun kotoa ei saa sairaslomaa. Mies ja lapsi tarvitsee sua joka tapauksessa, oli päässä vikaa tai ei. Aika rajua. Lomaa se ei kuitenkaan oo, kun illat saa kuitenkin viilettää tukka putkella ja kuunnella niitä elämän ääniä joihin juuri nyt on niin väsynyt.

Haluaisin vaan olla yksin. Yksin jossain kaukana kaikesta.